perjantai 26. huhtikuuta 2013

Mansun matkassa blogi näkee päivänvalon.

Tervetuloa lukemaan uutta blogiani joka käsittelee vetouistelua, veneilyä ja kaikkea muutakin kalastukseen liittyvää.

Reissuraportteja luvassa kotivesiltä joita ovat mm. Näsijärvi ja Vanajavesi. 
Merialueella liikutaan lähinnä Porin ja Luvia edustalla. 
Vuosittain käydään mm. Ruotsissa Vänernillä, Ahvenanmaalla, Bornholmissa tai vaikkapa Äänisen vesillä joten raportteja tulossa myös näistä kohteista. 

Kuluvana vuonna ollaan jo vierailtu Bornholmissa, reissuraportti artikkelin muodossa pitäisi ilmestyä seuraavassa vetouistelu lehdessä mutta pikapuoliin voisin tänne naputella jonkinlaisen raportin maaliskuun alun lohijuhlista Tanskan vesillä.

Viikko 19 vietetään Ruotsin vesillä, tällä kertaa merialueella, joten eiköhän sieltäkin jotain materiaalia saada aikaiseksi.

Kotimaassakin kauden aloitus lähestyy, vapun jälkeen päästäneen jo vesille täällä Näsijärvellä.

-Kireitä siimoja-

Vanajavedellä 2012



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti