tiistai 25. maaliskuuta 2014

Nordic Trolling Camp, Bornholm

Vihdoin koitti aika pakata laukut ja ottaa taas suunnaksi itämeren lohenuistelun mekkana tunnettu Bornholmin saari. Tällä kertaa matkaan lähti 15 vetouistelijaa ympäri suomenmaan, osa ensikertalaisia ja osa meitä aiemminkin saarella vierailleita. Matka alkoi perjantaina 14.3 Helsingistä mistä lennettiin Kööpenhaminaan. Köpiksestä jatkettiin lyhyen vaihdon jälkeen potkurikoneella Bornholmiin jossa vastassa Rönnen kentällä olivat Wildwater Fishingin Per ja Lasse. Matka jatkui autoilla kohti Hotelli Veronaa joka tulisi toimimaan tukikohtanamme seuraavat kolme päivää jotka oli varattuna meidän suomalaiselle ryhmälle. Perillä Veronassa oli jo iso osa ryhmästämme jotka olivat tulleet aikaisemmilla lennoilla saarelle. Ilta kului rattoisasti porukan kesken hyvän illallisen ääressä.

Verona.

Odotukset olivat kaikilla korkealla kun kerrattiin viime vuoden loistavasti sujuneen lohenkalastuksen huippuhetkiä. Säätiedote valitettavasti latisti hieman tunnelmaa, seuraavaksi yöksi luvattiin myrskyä joten vesille ei seuraavana päivänä olisi asiaa. Yön aikana tuuli yltyi todella kovaksi ja se kyllä näkyi ja kuului.

Jotain piti keksiä joten päädyttiin lähtemään hieman kiertelemään saarta ja sen rannoilla olevia pieniä kyliä. Kierroksen jälkeen suuntasimme yhdelle hieman suojaisemmalle rannalle jossa pääsimme koittamaan meritaimenen heittokalastusta meille varatuilla välineillä. Kalastus oli täälläkin hankalaa mutta yksi kala päätyi kuitenkin rannalle asti ennenkuin oli aika siirtyä taas Veronan patojen ääreen.

Jaksaa puhaltaa...
Toiseksi päiväksi tuuli hieman laantui joskin se edelleen kävi niin kovana että kalastus oli mahdollista ainoastaan rajallisella alueella tuulen pauhatessa edelleen melko kovaa. Myrskyn jälkeisessä mainingissa ajoimme ulos Tejn satamasta neljän venekunnan voimin.
Kuten arvata saattoi kalat olivat kadoksissa todella rajuna riehuneen myrsky jäljiltä ja kalastus oli vaikeaa. Päivän aikana nousi veneisiin kuitenkin jokusia pienehköjä lohia isoimman painaessa 7,5kg.

Vihdoinkin ulos.


Perkuupuuhissa.
Illallisen aikaan kävi selväksi että uistelut oli tältä erää uisteltu, seuraavaksi yöksi ja päiväksi  luvattiin taas myrskyisiä lukemia ja pettymys oli tietysti melkoinen.
Seuraava päivä kului jälleen saarikierroksen ja heittokalastuksen parissa, vierailimme muutamassa paikallisessa kalastusväline kaupassa sekä Svaneken panimoravintolassa maittavalla lounaalla.
Illallista nautittiin taas pitkän kaavan mukaan ja punottiin juonia seuraaville reissuille.

Illallista odotellessa.
Kalastuksellisesti reissu oli tietysti pettymys kun luontoäiti näytti voimansa ja piti meidät tiukasti laiturissa. Porukka oli onneksi enemmän kuin loistava ja hauskaa riitti niin hotellilla kuin heittokalastuksenkin parissa.
Huonoista säistä johtuen päätettiin ensi vuonna ottaa revanssi joten suunnilleen samoihin aikoihin suunnataan taas Bornholmiin ja tähän reissuun varataan hieman enemmän kalastuspäiviä niin jää hieman pelivaraa jos alkaa taas puhaltamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti