tiistai 13. tammikuuta 2015

Syksyistä kalastelua

Kotoisella Näsijärvellä kausi oli pitkästä aikaa todella hyvä, mittakaloja kuului tasaisesti pitkin syksyä ja viidakkorummun soidessa löysivät uistelijat taas hieman pidemmältäkin Koljonselän ottipaikoille järvilohen kiilto silmissään.
Tyypillisesti mittakalat olivat 60-65cm kokoluokkaa, siis samaa vuosiluokkaa/istutuserää joka on menestynyt järvessä erittäin hyvin.

Järvilohta on Näsijärveen viime vuosina istutettu lähinnä velvoiteistutuksina ja istutukset on toteutettu 3 vuotiailla kaloilla. Lohikalayhdistyksen nimissä olemme selvittäneet järväreiden istutus mahdollisuuksia mutta istukkaita on ollut hankala saada.
Kasvattajat tarjoavat mieluiten 2 vuotiaita istukkaita koska kuulemamme mukaan 3-vuotiaiden järväreiden kasvatuksessa on omat haasteensa.

Koljonselän taimen 4,5kg, C&R

Taimen näyttää voivan Näsijärvellä tällä hetkellä erinomaisen hyvin. Saadut kalat ovat olleet paksussa lihassa ja muutenkin erittäin hyväkuntoisia. Tähän syynä ovat olleet laadukkaat istukkaat sekä muikkukannan uusiutuminen ja kannan keskikoon pieneneminen.
Uskonkin että nimenomaan istukkaiden laadulla on merkittävä rooli istutusten onnistumisessa ja tuoton maksimoimisessa.
Ilahduttavaa on ollut myöskin huomata aktiivisten uistelijoiden harrastama valikoiva kalastaminen -mittakalankin voi vapauttaa. Menneenä syksynä vapautettu lakimittainen lohikala on ensi syksynä jo todellinen kehukala.

Syksyn kalastelut jäivät omalta osaltani vähäisiksi ja paras aika jäi oikeastaan kokonaan väliin kun kalusto matkasi kesken kauden uudelle omistajalle.
Lyhyeksi jäänyt kausi antoi kuitenkin mukavia tapahtumia ja löytyipä uudesta kehitysasteella olevasta houkuttimesta todellinen ottikone Näsijärven taimenille -jatketaan protojen testausta tulevalla kaudella. 
Joitain videoklippejä koneelta löytyi ja kevättä odotellessa niistä on koostettu taas yksi lyhyt pätkä youtuben syövereihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti