sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ässän uudet vaatteet

Vuosi sitten taloon saapui kaukaa pohjoisesta vanha Buster S Yamahan 40hv 4-T koneella. Kyseinen venemalli oli entuudestaan tuttu  -samanlaisella paatilla kalasteltiin -90-luvun loppupuolella kun erittäin hyvä ystäväni hankki kyseisen veneen. Kyseinen Busteri oli ensimmäinen kosketus "oikeaan" uisteluveneeseen kaikuluotaimineen päivineen. Tuohon paattiin kammettiin lukematon määrä isoja kuhia Aurejärven seliltä. Nyt liki 20-vuotta myöhemmin tuntuu että aika on ajanut ohi veneestä mutta pienillä muutoksilla siitä sai ihan käypäsen työkalun pienempien järvien koluamiseen.

Testiajolla Vanajalla syksyllä 2014.
Edellisen omistajan toimesta veneeseen oli rakennettu keskipulpetti joka tuntui viime syksyn testireissulla ihan käypäiseltä ratkaisulta. Hieman ylisuurella koneella varustettuna busa liikahti liki 60km/h yhden hengen kuormalla mikä tuntui tuollaiseen veneeseen vähintäänkin riitävältä -kerrankin vene josta loppuu ominaisuudet ennemmin kuin kipparista. Testiajon jälkeen vene paketoitiin talvehtimaan ja odottamaan tulevaa kevättä.

Kevät kuluikin sitten kiireiden keskellä ja kaikki liikenevä vapaa-aika meni uuden vetoveneen rakentamisessa. Vetoveneen rakentamis rupeamasta löytyy dokumentointia tästä blogista. Sarja saa jatkoa kun rakentaminen taas käynnistyy.

Kesällä lohikauden jälkeen busa otettiin työnalle ja ensimmäisenä siitä purettiin kaikki vanhat varusteet ja elektroniikat pois. Kertaalleen uusittu vanerilattia oli jo aivan haperoa ja sai niin ikään lähtöpassit. Lattian alta löytyi pari sangollista roskaa ja niiden poiston jälkeen tehtiin koko rungolle kunnollinen pesu.

Uutta lattiarakennetta.



Uusi lattia leikattiin 3mm turkkilevystä vanhaa lattiaa sapluunana hyödyntäen. Vaneriin verrattuna alumiini turkki on sen verran taipuisaa että runkoon tuplattiin "koolaukset" jotta saavutettiin riittävä jämäkkyys. Poikittais tukiin liimattiin solukuminauhaa resonansseja vaimentamaan. Lattian alle tehtiin putkitukset sähköille ja keulaboksiin sijoitetulle polttoainetankille. Turkkilevy niitattiin runkoon ruostumattomilla pop-niiteillä.

3mm turkkilevy.

Lattian jälkeen käsittelyyn otettiin pulpetti jonka runko-osa päätettiin hyödyntää ja siihen kantattiin vain uudet etu- ja päälliosat alumiini levystä. Pulpettia varten lattiaan lisättiin omat koolaukset tukevoittamaan pulpetin kiinnitystä.
Alunperin venettä on ajettu takapenkin kulmasta sivupulpetin takaa. Nykyinen keskipulpetti ratkaisu mahdollisti koko takapenkin poiston. Operaation jälkeen tarvittiin busteriin uusi takaseinä joka kantattiin mittojen mukaan alumiinistä.
Sekä takaseinään että pulpettiin tilattiin ns. tarkistusluukut joidenka kautta päästään käsiksi muuten suljettuihin tiloihin. Akku ja päävirtakytkin vietiin pulpetin sisään ja näiden käyttäminen sujuu siis tuon luukun kautta.

Rungon muutostyöt valmiina.

Lattianrajaan tilattiin Fisrkarssilta alkuperäiset kumi/alumiini listat jotka viimeistelivät kokonaisuuden.
Pulpetin taakse ruuvattiin takaisin veneessä jo ollut pyörivä veneistuin. Busterista tuli mukava ajettava kun painopistettä on saatu hivenen edemmäksi. Tilaa on pieneksi veneeksi vallan mukavasti ja vene tuntuu toimivan eritttäin hienosti kevyessä vetokäytössä ja jigaamisessa.


Testiajoa vailla.

Keulakonetta ajatellen eteen vietiin putket valmiiksi sähköjä varten. Motor Guiden keulavispilä vaikuttaa tällä hetkellä olevan tämän genren ykkönen ja se onkin harkinnassa pultattavaksi ässän nokkaan. Keulamoottorin avustuksella jigaus ja muu heittokalastus on varsin nautinnollista hommaa kun jatkuva ankkurin naaraaminen voidaan unohtaa.
Samalla toivelistalla on lisäksi Lowrancen GEN3 9 tuunainen versio jonka avustuksella keulakonetta voisi käyttää esimerkiksi uistelussa. Plotterin kosketusnäyttöön voi tökkiä sormella halutun reitin ja komentaa MG:n ajamaan. Samaista näyttöä voisi käyttää isomman veneen takatilan näyttönä ja myös kajakin luotaimena -kolme kärpästä yhdellä iskulla. 

Loppusilauksena alkuperäiset maalit poistettiin kyljistä ja ne pohjamaalattiin jatkokäsittelyä varten. Tulevan talven aikana on tarkoitus löytää teippaaja kyljille ja tehdä muutamia muitakin pieniä viimeistelyjä veneeseen ennen ensi kevättä.

Kesällä kuhajahdissa.

1 kommentti:

  1. valkeakosken silkkipaino teippaa, ei tarvi ajella kauaksi.

    VastaaPoista