perjantai 1. huhtikuuta 2016

Bornholm NTC 2016, part 2

Ensimmäisen äärimmäisen hyvin sujuneen päivän jälkeen suunnattiin kokolailla samoille pelipaikoille minne edellinen päivä päätettiin. Kolmen veneen voimin oli tarkoitus kalastaa kokolailla samaa aluetta ja etsiä mahdolliset lohiparvet. Meidän tiimi saapui pelipaikoille ensimmäisenä, Verona Per:n 500hv piti siitä huolen melko kovasta mainingista huolimatta. Vehkeet nopeasti vetoon ja välittömästi ensimmäinen lohi langalla. Nätti kala haavittiin veneeseen kun muut venekunnat olivat vielä siirtymällä.

Ensimmäinen.

Vaikutti siltä että lohet olivat edelleen paikalla joten päätettiin heti keskittää kalastus melko pienelle alueelle. Kovinkaan kauaa ei tarvinnut vanhoja väsytyksiä muistella kun taas lähti iloisesti takilasta tuplat jotka ensimmäisessä syöksyssä molemmat irti ja samoin tein seuraavat kaksi dööriä ilmoittivat uusista asiakkaista toisen puolen takilassa. Takilasta kelpasi jälleen ison okin takana uitettu iso westin modattu haukikumi. Upea startti päivälle.

Vääntää.

Päivä jatkui samaan tyyliin ja etenkin takilassa uitetut pyydöt kelpasivat tasaisin väliajoin alla oleville kohdekaloille. Turskia ei tällä kertaa tavattu vaikka takilat uivat ajoittain todella syvällä. Edellisenä päivänä kaloja saatiin voittopuoleisesti plaanareista mutta nyt suurin osa kaloista otti takiloiden takaa.
Osa kaloista oli kovia menijöitä vaikka uusia ennätyskaloja ei kohdalle osunutkaan.

Salmo Salar.

Kaksi muuta venettä kalastivat aavistuksen eri aluetta hivenen meidän länsipuolella. Kaloja kuului selvästi vähemmän mutta lohen makuun päästiin kaikissa veneissä, Per Lundbergin veneessä oli kova triplatärppi jonka johdosta komeita lohia kävi pikaisesti laitojen paremmalla puolella.
Kalat tuntuivat olevan todella pienessä ruudussa ja meidän päivä kului hyvin pientä aluetta kiertäessä. Lohia nousi tasaisesti pitkin päivää ja sama meno jatkui lopetukseen asti. Viimeinen kala otti kun viimeisiä vehkeitä oltiin kelaamassa pois vedestä -paras mahdollinen lopetus päivälle.

Bornholm.
Auringon laskun aikaan ajettiin kohti majapaikkaa ja kaikissa autoissa tuntui jälleen kerran olevan erittäin tyytyväisiä lohimiehiä!


2 kommenttia:

  1. Moikka. Miten paljon noita kalatapahtumia on päivässä? Kun rapsoista saa sen vaikutelman että koko ajan tapahtuu.

    VastaaPoista
  2. Moi, tällä reissulla meni kaikki nappiin ja kala löydettiin. Sitä on paljon mutta ei jokapaikassa ja kyllä Bornholmissakin voi vetää helposti tyhjää koko päivän. Kun parvi löytyy ja sen päällä pysyy voi kalatapahtumia olla todella paljon. Meillä oli kolmessa veneessä kolmessa päivässä 74 lohikontaktia.

    VastaaPoista