tiistai 12. helmikuuta 2019

Astoria

Viime syksyn kalastuksellisia kohokohtia oli ehdottomasti reissut Astoriaan Columbia riverin jokisuistoon jossa valtava hidasliikkeinen virta lopulta yhtyy Tyyneen valtamereen. Astorialla kaupunkina on itseasiassa vahvat suomalaiset juuret ja se näkyy siellä edelleen katukuvassa. Kalateollisuuden kulta-aikana 1800-1900-lukujen taitteessa kaupunkiin asettui paljon myös suomalaisia siirtolaisia. Edelleen kaupungin asukkaista useampi prosentti on suomalaisperäisiä. Kaupungista löytyy esimerkiksi suomalainen kauppa ja yleisiä saunoja. Moneen kertaan kaupungilla liikkuessa paikalliset tunnistivat suomen kielen ja tulivat myös innokkaasti jutulle vaihtamaan kuulumisia.

Columbian jokilaakso, silta yhdistää Oregonin ja Washingtonin osavaltiot.

Pohjois-Amerikan lohenkalastukseen tutustuneille Buoy10 on varmasti tuttu termi. Tyypillisesti kingin ja cohon kalastus aukeaa Elokuun 1. päivä  Buoy10 "sisäpuoliselle" alueelle. Sallitut kiintiöt määrittää paikallinen viranomainen ja näitä kiintiöitä seurataan ihan päivätasolla. Kiintiö perustuu tutkijoiden ennustukseen kyseisen vuoden nousijoiden määrästä. Kaudelle annetaan yleensä jotkut kiinteät päivämäärät mutta yleensä kauden päätöspäivämäärä elää suuntaan tai toiseen riippuen alueelta nostettujen kalojen määrästä.
Kalastus luvan oston yhteydessä lohenkalastajan tulee ostaa myöskin ns. lohitägi johon jokainen ylösnostettu/eräksi otettu kala tulee viipymättä merkata tarvittavien yksityiskohtien kera. Jahka jokaisen veneessä kalastavan päiväkiintiö on täynnä tulee kalastus siltä erää lopettaa. Kuluvalle vuodelle luvat ja tägit tulivat sähköiseen muotoon joten homma onnistuu kätevästi puhelimen aplikaation kautta. Kalastuslupa ja lohitägi maksoivat tälle vuodelle hieman vajaan 100 dollaria. Lupa oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla. Joihinkin paikkoihin on mahdollista ostaa lupa toiselle vavalle.

Buoy 10
Lohenkalastus on suosittu harrastus näillä seuduilla ja se näkyy kyllä tuolla Astorian ympäristössä kun kausi aukeaa. Veneitä ja kalamiehiä on paljon ja esimerkiksi laskurampit ruuhkautuvat aikaisin aamuyön tunteina -täälläpäin maailmaa onneksi rampit osataan rakentaa ja ne ovat monasti todella leveitä jolloin laskuhommiin mahtuu yhtäaikaa 4-6 yhdistelmää. Laskupaikoilla olevat laiturit ovat myös esimerkillisiä ja tällaisia kaipaisi kotisuomeenkin monin paikoin. Astoriassa käyttämästäni satamasta löytyy lisäksi mm. täkykalojen ja jäiden myyntiä ja näitä on saatavilla jo aikaisin aamuyöstä. Lisäksi sieltä voi ostaa vaikkapa saaliinsa fileointi/vakumointi palvelun -kyllä kalamiehen kelpaa.

Rampilla.

Kalastusympäristö on hyvin erilainen verrattuna kotoisempaan lohenuisteluun avomerellä. Nousu- ja laskuveden vaihtelut sekä Columbian virtaama luo nopeasti muuttuvat olosuhteet ja joen puolelle jo nousseet kalat vaihtavat asemiaan jokisuistossa riippuen suolaisen/makea veden liikehdinnästä. Selvästi suosituin metodi on uistella "myötävirtaan" flasherin ja syöttikalan yhdistelmällä. Täkyraksille on vahvat perusteet kun kalat tankkaavat raivolla vielä tässä vaiheessa nousuaan. Paikallisesta tavasta kalastaa raksilla löydät infoa tältä sivustolta aiemmista jutuista.
Myöhemmin nousun edetessä näitä samoja kaloja kalastetaan esimerkiksi tässä Portlandin ympäristössä ja yhä useammin flasherin perässä pyörii lippa. Menneellä kaudella kalastelin oikeastaan vallan näillä perinteisillä paikallisilla tavoilla ja olikin mielenkiintoista opetella esimerkiksi täysin uusia ja erilaisia tapoja täkyraksin käyttöön. Pikapuoliin käynnistyvällä kevään lohikaudella olisi tarkoitus vertailla näiden paikallisten ja kotisuomesta tutumpien metodien pyytävyyttä eri olosuhteissa ja tilanteissa.

Kauden 2018 suurin Kingsalmon.

Lohien perässä on kalamiesten lisäksi merileijonia ja hylkeitä joita näkee paikoin paljonkin. Nämä otukset ovat selvästi oppineet hyödyntämään kalamiesten siimojen päässä roikkuvat kalat jotka ovat heille tietysti vielä helpompi saalis kuin vapaana uivat yksilöt. Merileijonat ovat levittäytyneet pitkälle sisämaahan saakka ja paikalliset ovatkin kovasti huolissaan invaasion vaikutuksista lohikantoihin. Itsekin olen jo jokusen kalan menettänyt viiksivallulle ja mikäli näitä kavereita on näköpiirissä täytyy kalamiehen koventaa otteitaan jotta kalat saadaan nopeasti kokonaisena laidan paremmalle puolelle.

Tämäkin lohi päätyi parempiin suihin.

Ympäristönä kalamiehen näkökulmasta Astoria ja Columbian suisto on kyllä huikaisevan hieno joskin hyvin haastellinen kalapaikka. Kauden käynnistyessä tuntuu että täällä kaikki elää ja hengittää lohenkalastusta. Omilta kotikulmiltani tuonne tulee liki kahden tunnin ajomatka mutta paikanpäältä löytyy hyvin majoitusta ja reissua on helppo aina venyttää vaikkapa viikonlopun mittaiseksi. Kaupungilla riittää tekemistä ja nähtävää vaikkapa koko perheelle ja mikäli taidot ja kalaonni riittää saattaa sitä itsekin "päästä" ajoissa vesiltä pois odottamaan vuorokauden vaihtumista ja seuraavan passin alkua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti