keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Merilohikausi jatkuu

Ruotsin reisun jälkeen ollaan pariin kertaan piipahdettu kotoisemmilla vesillä merilohen perässä. Molemmilla kerroilla ollaan suunnaksi otettu Pori ja tarkemmin Reposaari jossa sijaisevalta Santun luiskalta ollaan totuttu vene noille vesille laskemaan jo vuosien ajan.

Muutama viikkoa sitten piipahdettiin ulkomeren laidalla Jarin Pro-Linella ja olipahan mukava siirtymä vaikka maininkia oli melkoisesti. Pitkä kölilinja ja massa tuo mukavasti vakautta siirtymään ja isoista mainingeista huolimatta siirryttiin mukavasti 50km/h vauhdilla aloituspisteeseen.
Keli oli vallan mukava ja pikkuhiljaa mainingitkin rauhoittuivat.
Jossain kohtia räikkä pärähti kunnolla kun isoa Tintin peltiä vietiin. Jari kerkesi hetken aikaa kalaa väsyttämään mutta tämä ei ollut meidän kala...

500hv.
Viime viikonlopulla koitti taas mahdollisuus piipahtaa Selkämerellä ja tällä kertaa lähdettiin omalla paatilla. Kelit suosivat ja siirtymä sujui ripeästi sovitulle aloituspisteelle. Edellisenä päivänä täältä oli nostettu useampi iso kala mikä tietysti lisäsi odotuksia. Kamat vetoon ja aamukahvien juontiin.

Reilu tunti uisteltiin pohjoiseen ja koska vedenlämmöt vain laskivat päätettiin kääntää takaisin lämpöisemmälle alueella. Lämmin vesi löytyi ja sitä myöten myös syöttikalaparvet. Parhaimmillaan lämpö nousi 9:ään Navman asteeseen ja samassa alkoi räikkäkin soimaan.
Vesalle vapa käteen  ja näin oli kaverilla ensimmäinen merilohi omissa hyppysissä. Hetki siinä otettiin miehestä mittaa ja lopulta haavi heilahti. Vapamiehen ensimmäinen lohi paatissa ja vieläpä ihan nätti sellainen, stretegiset mitat 94cm ja 9,2kg.
Ottipelinä toimi kelta-vihreä-valkoinen pelti Dipsyn takana uitettuna.

Ensimmäisen muistaa aina.

Fileiksi.
Loppupäivä meni aurinkoa ottaessa ja kamat päätettiin kerätä kasaan jo kohtuu ajoissa, olihan meillä jo lohi kyydissä ja kipparillakin hieman kiire omille syntymäpäivä juhlilleen :)

Kotona.
Komeita lohia nousee nyt pitkin rannikkoamme ja merilohikausi jatkuu vielä hetken kiivaana. Koitetaan vielä itsekin päästä vesille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti