maanantai 11. toukokuuta 2015

Sturkö 2015

Perinteisesti Vapun aikoihin startataan kohti Länsinaapurimme kalavesiä. Kolmannen kerran peräkkäin kohteeksi valikoitui Blekingen läänissä sijaitsevien Hasslön ja Sturkön saarten ympäristö. Ensimmäisellä reissullamme 2013 majoituimme Hasslön saarella.
Reissuraportti tuolta reissulta:
http://mansunmatkassa.blogspot.fi/2013/05/hasslo-2-1052013.html

Keväällä 2014 majapaikka löytyi Sturkön saaresta.
Reissuraportti tuolta reissulta:
http://mansunmatkassa.blogspot.fi/2014/05/blekinge-1-952014.html

Tänä keväänä suuntasimme samaiseen majoitukseen Sturkön saarella ja tälläkin kertaa matkaan lähti kolme venekuntaa. Poikkeuksellisesti lähdimme liikkeelle Helsingin satamasta Tallink Siljan aluksella.


Helsingin satamassa.

Samoihin aikoihin Sturkön saarelle saapui kolme muutakin tuttua Suomalaista venekuntaa. Viereisellä Aspön saarella majoittui niinikään useampi  Suomalainen venenkunta joten sinivalkoinen edustus oli melko vahva viikolla 19 jota pidetäänkin parhaana ajankohtana tavoittaa niitä suuria vaelluslohia Hasslön ympäristöstä.

Perille päästyämme tutkailimme säätietoja jotka näyttivät tällä kertaa lupaavan huomattavasti tuulisempiä päiviä kuin aikaisempina vuosina. Veneet laskettiin satamaan ja laiteltiin muutenkin kalustoa kuntoon. Uuden veneen varustelu meni ihan viime tinkaan ja viimeisiä asennuksia suoritettiin vielä paikanpäällä. Lowrancen autopilotin kalibrointi jäi myös tehtäväksi Sturkön vesillä. Kompassin kalibrointi sujui kuitenkin helposti ja testilenkin jälkeen totesimme kaiken olevan valmista seuraavan päivän kalastukselle -kunhan tuuli vain hieman rauhottuisi.

Sturkön satamassa.

Kalaan päästiin, joskin vain vajaaksi päiväksi kun tuuli jatkoi puhkumistaan. Kalat tuntuivat olevan kateissa eikä kunnollisia syöttikala parviakaan löydetty. Paikallisia haastateltaessa kävi selväksi että lohia ei alueelta juurikaan oltu saatu muutamia yksittäistapuksia lukuunottamatta. Kalat olivat siis vasta valumassa alueelle tai sitten ne menivät ohi jostain kaukaa ulkomereltä.

Seuraavatkin päivät jatkuivat tuulisina ja lähes yhtä kalattomina. Kalaa ei vaan tuntunut alueelle tulevan ja päivittäin suurin osa venekunnista veti tyhjää. Kovat tuulet ja tuulensuunnan muutokset sekoittivat pakkaa entisestään. Vesi oli yllättävän tasalämpöistä ja syöttikala parvet hukassa.
Yhtenä päivänä tuuli oli selvästi rauhoittunut ja kalastus oli heti huomattavasti mukavampaa ja helpompaa. Kalojakin nousi heti hieman paremmin veneisiin mutta edelleen suurelle osalle yrittäjistä osui tyhjä arpa.

C&R.

Loppuviikko sujui samoissa tuulisissa merkeissä.  Osa päivistä oli tynkiä koska kova aallokko ajoi miehet rantaan. Jokaisena päivänä kuitenkin päästiin yrittämään joskin muutamankin kerran olisi ehkäpä ollut viisaampaa pysyä rannassa. Keskituuli kun nousee 10m/s tai sen yli alkaa kalastus olla kaikkea muuta kuin mukavaa.

Tuplatärppi.

Aiempiin vuosiin verraten reissu oli kalastuksellisesti suuri pettymys, kalaa ei kerta kaikkiaan tuntunut alueella olevan. Oma venekuntani onnistui muutamia lohia saamaan mutta isomukset kiersivät tällä kertaa meidän veneen. Kaikki saamamme lohet olivat rasvaevällisiä ja näinollen saivat välittömästi vapautensa takaisin. Olosuhteisiin nähden täytyy näihinkin kaloihin olla tyytyväinen, samaan aikaa moni venekunta ei saanut sitä ensimmäistäkään. Turskia ja nokkahaukia taisi kuitenkin jokainen venekunta "päästä" kelailemaan.

C&R.

Suomalaisiin veneisiin kuitenkin osui muutamia isoja kaloja. Tapani & Co. olivat toista kertaa Sturkön vesillä ja he onnistuivat saamaan yhtenä päivänä upeat noin 17kg ja 19kg lohet jotka rasvaevänsä takia vapautettiin välittömästi takaisin mereen -onnittelut vielä tätäkin kautta hienoista kaloista! Aspön saaren venekunnilla oli myös muutamakin mukava onnistuminen.

19kg C&R.

Wild Water Fishingin Per Lundberg onnistui eräänä päivänä vihdoin yli 11 vuoden yritämisen jälkeen nappaamaan yli 20kg painavan lohen. Upealla luonnonkalalla oli painoa hulppeat 22,8kg ja kala siis vapautettiin pikaisen dokumentoinnin jälkeen paikallisten sääntöjen mukaisesti takaisin mereen.
Lohi nappasi plaanarissa 20g painon takana vedettyyn Watermelon väriseen Ismo Magnum uistimeen -Grattis Per & Peter.

Wild Water Fishingin Per:n opastamana saatu 22,8kg C&R.

Muuten reissu oli erittäin onnistunut, hyvässä seurassa reissaaminen on aina mukavaa. Iltaisin saatiin tälläkin kertaa nauttia mahtavia riistaruokia ja saunakin lämpesi päivittäin -lomaa parhaimmillaan.
Kiitokset Sturkössä mukana olleille sekä tietysti viereisen saaren venekunnille joidenka kanssa yhteyttä pidettiin VHF:n ja messengerin välityksellä.

Telttasauna lämpiää.

Uusi vene täytti kaikki odotukset ja sitä päästiinkin heti testaamaan vähän kovemmissa keleissä. Lowrancen uutuus autopilotti osoitti erinomaisen toimivuutensa kun viimeisenä päivänä uisteltiin 11m/s keskituulessa ilman minkäänlaisia ongelmia kurssin pidon suhteen. Muukin elektroniikka toimi odotetulla tavalla. Tutka tuli parina päivänä tarpeeseen kun merellä vallitsi sankka sumu -aivan ehdoton peli ulkomerellä kulkeville.
AIS tiedot välittyivät likellä liikkuvista aluksista plotterin näytölle ja tämä helpottaa jo hyvissä ajoin valitsemaan sopivan kurssin kun uistellaan liikennöityjen väylien läheisyydessä ulkomeren laidalla.


Rasvaevä tallella.

Kausi jatkuu kotimaassa ja onkin mielenkiintoista seurata kuinka kalaa nyt tulevina viikkoina nousee ahvenanmaalla ja pitkin rannikkoa -harjoitukset jatkuvat !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti