keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Jigikauden avaus.

Jigikausi päästiin vihdoin avaamaan menneellä viikolla. Kauden avaus suoritettiin perinteisesti kotoisalla Aurejärvellä jossa olemme kalastaneet kuhaa menestyksekkäästi jo melko pienestä pojasta lähtien. Karu, kivinen ja erämaamainen Aurejärvi on yksi hienoimmista järvistä ja siellä täytyy vuosittain jokunen reissu heittää jigaten ja uistellen. Kuhakanta on hyvä ja maisemat hienot -voiko kohteelta enempää vaatiakaan.

Aurejärvi.

Oma jigaukseen soveltuva busterimme on vielä työnalla joten reissu heitettiin kaverin veneellä. Busteria päivitetään ja ehostetaan erityisesti jigaukseen soveltuvaksi ja jahka projekti valmistuu tehdään prosessista jonkinlainen kuvaus tännekin.

Keli oli vielä melkoisen viileä ja purevuutta lisäsi pohjoisen puolelle kääntynyt tuuli. Vesi oli vasta reilut 7 astetta joten millekkään hirmusyönnille ei uskottu osuvamme. Ajoittain kuitenkin aurinko tuli esiin ja muutti ilmanalaa heti mukavammaksi.
Kalat tuntuivat olevan odotetusti melko passiivisia. Syvemmästä vedestä emme saaneet lupaavista kaiuista huolimatta tärppiäkään vaan kaikki vähänkin aktiiviset kalat löytyivät 5-6m vedestä. Aurejärvellä useimmiten kuhat saadaan tuosta samasta syvyydestä keliin ja vuodenaikaan katsomatta.

Mittakaloja.

Kalat kelpuuttivat hyvin haljun värisiä jigejä joissa piti lisäksi olla hyvinkin rauhallinen ja eleetön uinti. Perinteinen Lunker Cityn Fin-S Fish vertikaalijigi heitettynä toimi tälläkin kertaa antaen paitsi kuhia myös useamman hauen.  Kalajigejä paremmin toimivat mato/toukka jigit jotka myös vaativat hyvin eleetöntä ja hidasta uittoa.

Lunker City Fin-S fish.

Poikkeuksellisesti onnistuin kauden avausreissulla saamaan ensimmäisen kontaktin veneeseen asti, yleensä talven jälkeen vastaisku on sen verran myöhässä että kala vetää pidemmän korren.

Kalat eivät tuntuneet olevan aktiivisia ja töitä sai tehdä tosissaan jotta kaloja löydettiin ja saatiin vielä ottamaankin jigeihimme. Päivän mittaan ahkerasti paikkaa vaihtamalla löysimme kuitenkin mukavat mittakalat. Talven jälkeen ensimmäiset kuhafileet maistuivat jälleen poikkeuksellisen herkullisilta, tästä on hyvä jatkaa. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti