maanantai 1. toukokuuta 2017

Nordic trolling camp 2017

Olisikohan tämä ollut jo viides kevät kun lähdettiin isolla ryhmällä Bornholmin saarelle avaamaan merilohikautta 2017. Matkaan lähti 16 kalamiestä ympäri suomen maata. Perille saavuttiin tiistai illan aikana jolloin perinteisesti asettauduttiin taloksi Veronaan ja valmistauduttiin tuleviin kalastuspäiviin.
Tuleville kalastuspäiville sääennustukset näyttivät harvinaisen suotuisilta ja vaikuttikin siltä että kaikkina neljänä päivänä päästäisiin starttaamaan vesille. Bornholmin saarella vierailleet tietävät että melko usein tuuliset olosuhteet tekevät kalastuksesta hankalaa tai täysin mahdotonto. Muutama vuosi sitten meidänki kohdalle osui kunnon myrsky jolloin potkittiin kolme päivää kiviä rannalla -se jos mikä syö kalamiestä rotan lailla.

Makella jälleen kerran suurlohi sylissä.

Wildwaterin veneet olivat Rönnen satamassa joka sijaitsee siis saaren länsipuolella. Ensimmäiset päivät kalastettiin tuttua paikkaa hivenen etelämmässä Hasslen alapuolella ja heti alussa löydettiin ihan mukavasti lohia. Tämän vuotisella reissulla oli poikkeuksellisen paljon merilohiuistelun ensikertalaisia ja useampi mies pääsi heti aloituspäivänä väsyttämään sen ensimmäisen. Omassa venekunnassani oli vuoden 2016 vetouistelun suomenmestarit jotka voittivat tämän lohireissun palkinnoksi pokatessaan mestaruuden. Pitkänlinjan uistelijoita joidenka meriittilista puhuu puolestaan tiimin osaamisesta -kiitos erittäin mukavista päivistä merellä!

Huikeita hetkiä.


Muutaman päivän kuluttua päätettiin vaihtaa kalastettavaa aluetta lähinnä isompien kohdekalojen toivossa ja suuntasimme viime vuonna hyviä kaloja antaneelle melko laajalle alueelle. Veneet hajaantuivat hivenen toisistaan jotta saataisiin käsitys miten ja missä kalat  liikkuvat. Tasaisilla laatoilla kalastaessa pitää olla uskoa tekemiseen ja näin kylmänä keväänä vähäisetkin lämpötilamuutokset saattavat olla merkittäviä. Virtaukset näyttivät suotuisilta ja täkyäkin löytyi paikalta joten resepti vaikutti toimivalta. Lohia löydettiinkin ihan mukavasti ja parhaimmillaan koettiin taas tupla- ja triplatärppejä jotka saavat aina aika mukavasti liikettä miehistöön.

Kelpaa!


Neljän kalastuspäivän aikana kaikkiin veneisiin nousi mukavasti kaloja vaikka viime kauden kaltaista ilotulitusta ei tänä keväänä koettukaan. Kaikki ensikertalaiset pääsivät väsyttämään lohia ja vielä melko isojakin yksilöitä. Sen verran tyytyväisiä ukkoja istui iltaisin illallispöydässä että uskon kipinän uuteen lajiin syttyneen useammankin kalamiehen sisällä. Reissu oli erittäin onnistunut ja mikä parasta jokaisena päivänä päästiin ulos lohien perään. Kaikkein turhauttavinta on kun ei pääse edes yrittämään mutta tällä kertaa olosuhteet olivat erittäin suotuisat.  

Tiimi toimii.


Muun ryhmän suunnatessa kotiin jäimme Samin kanssa vielä yhdeksi päiväksi kalalle ja suuntasimme Larsin veneellä hivenen pidemmälle kartoittamaan uusia alueita oppaiden seuraavia kalastuspäiviä silmällä pitäen. Samaisella alueella kalasti ainakin kaksi tuttua ruotsalaistiimiä ja he olivat saaneet mukavasti kaloja edellisinä päivinä. Laivaväylän kupeesta voimakkaan virran reunasta löytyikin hivenen lämpimämmän veden raja josta saimme päivän mittaan useamman lohen kyytiin. -tähän oli mukava päättää tämän lohikauden avausreissu.

10+





Se ensimmäinen.

Kunnon potilas.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti