keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Ahvenanmaa 2017

Perinteeksi muodostunut kevätretki suuntautui viime vuoden tapaan Ahvenanmaalle. Laivamatkat varattiin hyvissä ajoin talvella ja hyisen kevään mittaan alkoi tosissaan jännittämään ollaanko vähän turhan ajoissa liikkeellä kun kalastelut oli tarkoitus aloittaa heti toukokuun puolen välin tietämillä.
Majapaikaksi valikoitui tällä kertaa Maarianhaminan länsisataman kupeessa oleva hotelli jonka edessä sijaitsee Åss vierasvenesatama. Satama tarjoaa kaikki palvelut ja toimi siis oivana tukikohtana retkiseurueemme toiselle veneelle jonka miehistö yöpyi koko reissun ajan veneessä.
Sijainti on kerrassaan loistava eikä meidän suosimille vetopaikoille tule sen kummempi siirtymä kuin tuolta Eckeröön suunnalta. Lisäksi satama tarjoaa varmasti suojaisan ja turvallisen paikan isommillekin veneille. Isossa osassa vuokramökkejä nuo laiturit kun tuppaavat olemaan vähän mitä sattuu.

Hotellin parvekkeelta.

Edellisellä viikolla pelipaikoilla oli ollut jo ensimmäiset venekunnat ja saaliit olivat olleet melko vaatimattomia joten vähän varovaisin odotuksin päästiin aloittamaan tämän vuoden kalastelut. Parin ensimmäisen päivän aikana saatiin kuitenkin heti apinat pois molempien venekuntiemme targalta joten siinä mielessä ne reissun tärkeimmät kalat oli saatuna.
Veneitä oli yllättävänkin runsaasti Eckerön kupeessa heti näin "alkukaudesta" ja parhaana päivänä pystyi mereltä laskemaan yli 70 venettä joten niitä varmasti oli pelipaikoilla ainakin 100 ellei enemmänkin.

Auringonlasku.

Eräänä aamupäivänä meillä lähti plaanarista todella kovaa ja päästiin vihdoin väsyttämään vähän vauraampaa kalaa. Kamppailua kesti varmaankin noin 10min jonka aikana lohi otti käytännössä kokoajan lisää siimaa mutta tämä taisto päättyi karkuutukseen. Kovinkaan kauaa ei tästä kulunut kun likipitäen samalta paikalta lähti jälleen plaanarin uloin ja kovan väännön jälkeen saatiin veneeseen kammettua todella paksu ja leveä lohi. Tämä lohi jäikin meidän venekunnan tämän reissun suurimmaksi kalaksi.

LAX

Olisikohan ollut pari päivää myöhemmin kun retkiseurueen toisen venekunnan ennätyslukemia paranneltiin muutamalla kilolla kun todella upea 19kg lohi kammettiin veneeseen. Helpolla ei ollut tämäkään lohi antautunut ja kippari oli saanut tehdä ihan tosissaan töitä väsytyksessä. Haavikin oli siinä rytäkässä antautunut mutta kala tuli tälläkin kertaa kyytiin. Viime keväänä samaisella porukalla meni +15kg lohi sukkana havaksen läpi mutta kipparin kouran ote kun on keskivertoa hivenen pitävämpi niin lohi saatiin napattua pyrstöstä kyytille. Tuo tämän kevään ennätyskala oli kyllä kerrassaan upea yksilö, pituuttakin hulppeat 120cm.

Stor LAX

Paluumatkalla käytännössä koko Finnlinesin lautta oli täynnä uistelijoita ja melkolailla yhtenevät oli kokemukset viikon kalastuksesta, kaloja tuli vähän mutta pääsääntöisesti isoja. Todella paljon oli joukossa venekuntia jotka eivät olleet saanee edes sitä ensimmäistä. Esimerkiksi sosiaalista mediaa seuraavilla hyvin helposti tulee touhusta täysin väärä kuva kun päivittäin postataan kuvia valtavista lohista palstoille, pitää kuitenkin muistaa että vesillä on tosiaan se +100 venettä. Kalan tulo alkoi selvästi piristyä seuraavilla viikoilla mutta toisaalta taas esim. treffien aikaan tuulet tulivat sotkemaan kuvioita. Ei ole lohenuistijalla koskaan helppoa kun reissut tulee yleensä varattua kuukausia aiemmin ja luontoäidille ei taas kukaan mitään mahda.

Kotia kohti.

Tätä kirjoittaessa reissusta on jo kulunut likipitäen kuukausi ja tornionjoen laskurin lukema ei edelleenkään aiheuta kovinkaan riemukkaita tunnelmia. Kaloja on noussut todella vähän ja jännityksellä odotetaan mitä tuleman pitää. Seuraavat kolme viikkoa kertonevat sitten tämän vuoden nousukkaiden määrän. Pari ihan viimeisintä päivää on antanut vähän toivoa mutta katsotaan kuinka tilanne kehittyy.

https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/kalat-ja-kalatalous/kalavarat/lohi/tornion-ja-simojoen-nousulohiseuranta/

Paljon on spekuloitu kylmän kevään vaikutuksista lohien nousuun ja moni epäilee lauhojen talvien aiheuttavan sen että isot massat talvehtivat huomattavasti pohjoisempana. Rysäpyyntiähän aikaistettiin tälle keväälle merkittävästi koko rannikolla ja se yhdistettynä myöhäsempään lohennousuun merkannee yhtälössä paljon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti