maanantai 31. lokakuuta 2016

Syksykausi 2016

Syksy on jo pitkällä ja talvikelit uhkaavat saapumisellaan jo kuluvalla viikolla. Näsijärven Lohikalayhdistyksen perinteinen Lohikunkku on tulevana lauantaina ja tiedossa on jälleen kerran mukava tapahtuma. Lisätietoja löytyy paljon yhdistyksen nettisivuilta ja sieltä pääset myöskin ilmottautumaan mukaan itse tapahtumaan:

http://www.nasijarvi.fi/

Vaikka täällä blogissa onkin ollut hiljaisempaa ollaan kalalle ehditty ihan mukavasti. Vetouistelemassa ollaan käyty tietystikin lohikalojen perässä ja totutusti perässä ollaan vedetty salakoita ja muikkuja.
Täkyraksien huppuina olemme käyttäneet mm. AS, Jackpot ja Salsa tuotteita ja  työnalla on ollut löytää toimivat viritykset siten että kaikki edellämainitut saadaan uimaan hivenen kovammassakin nopeudessa halutulla tavalla. Ainakin +4kmh vauhdeilla virittäminen tuntuu onnistuvan melko kivuttomasti alkuperäisiä reikiä hyödyntäen.

Järvilohi.

Kaverin kanssa kimppaan hommattu uusi heittokalastusvene Alutroll 450 E on ollut kovasti työnalla ja siihen ollaankin saatu asennettua ne tärkeimmät eli Motorguiden sähkökeulamoottori ja Lowrancen Elite 7 TI luotainplotteri.
Talven aikana rakennellaan ajan kanssa lisää ja elektroniikka täydentyy ainakin muutamalla näytöllä eri käyttötarkoituksia varten.
Kirjoitellaan tuon rakentamisesta ja varustelusta kattavammin ajan kanssa jahka järvet kilahtavat jäähän.

Alutroll 450 E

Heittohommissa näin myöhäissyksyllä keskitytään haukihommiin ja sopivan spotin ilmaantuessa saatetaan vielä kuhallekin tarjoilla syöttiä pystysiimalla.
Hauenkalastajalle sesonki on parhaimmillaan ja jokunen Vanajan metrinkäinen on meidänkin pyytöihin eksynyt. Heittämällä ollaan tarjottu isoja shädejä, jerkkejä, vaappuja, hybridejä yms.
Savage Gear:n 3D Hard Eel on osoittautunut erittäin toimivaksi vieheeksi ja niitä täytyykin hankkia lisää pakkiin.

Metrinkäinen C&R.
Metrinkäinen C&R.

Vastuullinen hauenkalastaja vapauttaa kaikki ruokakala kokoa suuremmat yksilöt jatkamaan sukua ja pitämään huolta vedenalaisesta ekosysteemistä. Vastuullisuus ei kuitenkaan tarkoita C&R kalastusta vaan välikokoa voi hyvillä mielin ottaa eräksi.
Tilanteen niin vaatiessa vastuullista on isommankin kalan päivien päättäminen mikäli ko yksilö on pahasti vaurioitunut.

Eräksi joutunut metrinkäinen.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti