perjantai 6. syyskuuta 2013

Näsijärven Lohikunkku 2013

Toisen kerran järjestettävä treffihenkinen  Näsijärven lohikunkku kilpailu käydään 2.11.2013. Tällä kertaa kisakeskuksena toimii Maisansalo joka tarjoaakin oivalliset puitteet paitsi itse kilpailulle mutta myös illanvietolle kalastuksen jälkeen. Maisansalosta löytyy hyvin tilaa veneille ja autoille sekä trailereille joten tässäkin mielessä paikka on hyvä.  Erittäin potentiaalisia kalapaikkoja löytyy heti lähietäisyydeltä joten puitteet ovat enemmän kuin kohdallaan. 

Lohikunkku kiertopalkinto

Viime vuonna tapahtuma keräsi 42 venekuntaa ja tänä vuonna odotamme vähintäänkin yhtä isoa osallistuja joukkoa. Tapahtuma keräsi kiitosta osallistujilta joten halusimme ehdottomasti kehittää tätä tapahtumaa lisää.Talven pilkkitapahtuman perusteella oli itsestään selvää että hyödynnämme ravintola Maisan tarjonnan kisan yhteydessä ja luomme näin lisäarvoa tapahtumalle. Palkintojen jaon jälkeen halukkaat pääsevät siis nauttimaan juhlallisen illallisen jonka jälken siirrytään illanviettoon rantasaunalle.

http://www.restaurantmaisa.fi/

Lohikunkku menu.

Tapahtuman tuotto tullaan tälläkin kertaa käyttämään Näsijärven lohikalaistutuksiin. 
Haemme myös yhteistyökumppaneita tapahtumalle joten kiinnostuneet voivat olla yhteydessä esimerkiksi allekirjoittaneeseen. Yhdistyksemme myy mm.  mainospaikkoja kisakarttaan ja nettisivuillemme. 



Alla vielä mm. keskustelupalstoilla julkaistu ilmoitus:

Näsijärven avoimet lohikuninkuuskilpailut järjestetään 2.11.2013. Kilpailukeskuksena toimii Maisansalo.

Kello 8.00 on kipparikokous, jonka jälkeen siirrytään vesille ja kalastus voi alkaa. Rantaan takaisin viimeistään kello 15.30, jonka jälkeen on punnitus ja palkintojenjako.


Suurin lohikala palkitaan.

Kilpailumitat: taimen 55cm ja järvilohi 60cm. Vain yksi kala punnitaan venekuntaa kohden.

Kilpailun jälkeen on mahdollisuus osallistua illanviettoon joka pitää sisällään juhlallisen illallisen ravintola Maisassa. Tämän jälkeen vapaata illanviettoa ja saunottelua Maisansalon rantasaunalla aina kello 21.00 asti.


Venekuntakohtainen kilpailumaksu 50e ja yksinuistelijoilta 25e.

Maksu pitää sisällään kipparikokouksen yhteydessä nautittavat aamukahvit + sämpylän sekä luvat järvelle kisan ajaksi.

Illanvietto 17e / henkilö. (illallinen, sauna, savusauna yms.)


Maksut etukäteen seuramme tilille: FI03 4503 0010 1130 11, viitenumero: 3311

Viestikenttään: Lohikunkku TAI Lohikunkku + illanvietto X-henkilöä.

Kello 7.00 alkaa ilmoittautuminen kilpailukeskuksessa.


Osallistumismaksut tullaan käyttämään kokonaisuudessaan Näsijärven lohikalaistutuksiin !


Kilpailu on avoin kaikille kalamiehille ja -naisille!


Toivomme ennakkoilmoittautumisia osoitteeseen kari.mansukoski[at]gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti