maanantai 26. elokuuta 2013

Kuhan jigaan!

Kuhan jigaus on tyypillisesti palkitsevinta keväällä ja syksyllä jolloin kuhia tavoittaa rannasta, syvänteiden penkoilta ja pattien läheisyydestä. Keskikesälläkin kuhaa kyllä jigaamalla saa mutta silloin toimii tehokkaammin ns. vertikaalijigaus koska kuhat ovat valuneet syvänteisiin ja oleilevat siellä jossain välivedessä. Tällöin kuhat tavoittaa helpommin joko uistelemalla tai vertikaalijigaamalla. Vertikaalijigaushan on nykyaikainen muoti-ilmiö, samaa hommaa tehtiin jo 20 vuotta sitten mutta silloin sitä kutsuttiin veneestä pilkkimiseksi. Tosin täytyy muistaa että nykyisillä luotaimilla yms. varusteilla vertikaalijigaus on todellista täsmäkalastusta.
Ruotsin puolella mm. Kristian Keskitalon johdolla ko lajista on tullut jo todella suosittua ja onhan se tehokas kalastusmuoto. Jonkin verran tulee muutenkin seurattua länsinaapurimme kalastusrintamaa ja taas kerran ei voi kuin ihaillen todeta kuinka hienosti siellä kalavesiä hoidetaan.

Menneenä viikonloppuna käytiin testaamassa josko kuhat alkaisivat jo löytymään taas tutuilta Näsijärven ottipenkoilta.
Liikkeelle lähdettiin tällä kertaa jo ennen sitä kuuluisaa kukonlaulua jotta oltaisiin pelipaikoilla heti auringonnousun aikaan. Syksyn tulo alkaa todella tuntumaan kun matkalla satamaan auton mittari näytti alimmillaan +4 astetta.

Aamu
Satamasta kun päästiin oli maisemat kerrassaan upeat. Järvellä leijaili aavemainen usva ja nousevan auringon kajo heijasteli pilviverhon takaa.
Aamun aikana kartoitettiin useampi potentiaalinen ottipaikka lävitse ja lupaavia kaikuja löytyi monesta paikkaa, pääsääntöisesti kala oli kuitenkin vielä hieman irti pohjasta mutta odotettavissa oli että nouseva aurinko saa ne painumaan pohjaan meidän jigiemme ulottuville.

Auringonnousu
Tärppejä alkoi tulemaan mutta otti oli selkeästi kovin varovaista ja monesti kalat kävivät ainoastaan pökkäämässä jigiä.
Paikkaa ja jigejä vaihdettiin ahkerasti ja kalojakin alkoi nousemaan mukavaan tahtiin. Taas kerran yksi ottipaikka hiljeni kuin seinään jolloin osattiin jo odottaakin mitä tulee tapahtumaan. Eipä aikaakaan kun isohko vihernieriä kävi veneessämme vierailulla. Tämän jälkeen alkoivat taas kuhatkin napsimaan pyyntöjämme.

Iltapäivän puolella alkoivat hieman isommalla rungolla ja kovemmalla uinnilla varustetut jigit kelpaamaan kun kuhat iskivät paikoin todella hanakasti pyytöihimme. Ruokakaloiksi valikoitiin sopevat yksilöt ja loput laitettiin takaisin järveen kasvamaan.
Ottikone ja alamitta
Parhailla ottipaikoilla oli vettä 8-9m, jokusia haja kaloja saatiin tuolta 6m hujakoilta mutta isommat massat olivat selvästi syvemmällä. Paikoin kalaa oli kaiussa hurjia määriä ja näiltä paikoilta kalaa tuli aluksi likipitäen joka heitolla.
Väreistä toimi parhaiten melko hillityt ja luonnonmukaiset sävyt.

Kalapäivän aikana tuli jo hieman harjoiteltua kuvaamista uudella Lumia 1020 älypuhelimella joka on ylivoimaisesti paras puhelin mitä markkinoilta tällä hetkellä löytyy. Kuvailin vain automaatti asetuksilla mutta kelvollista jälkeä näytti syntyvän. Puhelimessa on Pro camera softa jolla pystyy helposti säätämään kennon eri parametrejä. Nyt voi tavallisen kameran jättää kotiin kun 41Mpixelin Pure View kamera kulkee aina matkassa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti